Rakennerahasto-ohjelman seurantakomitea kokoontui Turussa

Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelman – ja samalla myös takausohjelman -  seurantakomitea kokoontui 12. kokoukseensa 5.6.2019 kesäiseen Turkuun. Aurajoen kupeessa Marina Palacen kokoustiloissa pidetyssä kokouksessa hyväksyttiin ohjelman vuosikertomus 2018, kuultiin ohjelman edistymisestä alkuvuoden aikana, ohjelman arvioinnin loppuraportin johtopäätöksistä ja suosituksista sekä mm. Itämeristrategian ajankohtaisista kuulumisista. 

Ohjelman toteutustilanne on kaiken kaikkiaan säilynyt hyvänä, julkisesta rahoituksesta oli kesäkuun alussa varattu ohjelmakauden aikana käynnistyneille yli 6 600:lle hankkeelle jo 82 % ja maksettu 46 %. Myös EAKR-hankkeiden vähähiilisyysaste oli edelleen noussut ollen kesäkuun alussa jo 23,8 % eli varsin lähellä 25 %:n tavoitetta. Tuloskehysindikaattoreille asetetut tavoitteet oli vuodenvaihteeseen mennessä saavutettu, joten Suomi voi komission vahvistuksen jälkeen liittää rahoituskehykseensä kuuden prosentin suoritusvarausosuuden. Komissio onnitteli Suomea hyvin edenneestä ohjelman toteutuksesta todeten, että Suomi on aina EU-maiden kärkipäässä. Tietoa eri maiden ja rahastojen toteutuksesta löytyy seuraavasta linkistä. https://cohesiondata.ec.europa.eu/overview

Seurantakomitea päätti myös ohjelmanmuutoksista; teknisen tuen tason nostamisesta molemmissa rahastoissa neljään prosenttiin kahden viimeisen toteutusvuoden osalta (yht. n. 7,7 milj. euron kokonaislisäys tekniseen tukeen) sekä useiden EAKR- ja ESR-indikaattoreiden tavoitetasojen tarkistuksista siten, että toteutus säilyisi tavoitteellisena ohjelmakauden loppuun asti.

Kokouksen lopussa keskusteltiin valmistautumisesta tulevaan ohjelmakauteen 2021–2027. Edellisenä päivänä julkistetut maakohtaiset suositukset vahvistivat jo helmikuisen maaraportin viestiä; komissio suhtautuu kriittisesti Suomen toiveisiin sisällyttää tulevaan ohjelmaan myös ilmastonmuutostoimiin ja saavutettavuuteen liittyviä investointeja. Näiden osalta keskustelu komission kanssa tulee siis vielä jatkumaan ohjelmaesityksen täsmentyessä. 

Kokouksen erityisenä teemana oli positiivinen rakennemuutos, jonka ilmenemisestä Turussa ja laajemmin Varsinais-Suomessa (erityisesti telakka- ja autoteollisuus) ja sen aiheuttamista viranomaistoimista (esim. Silta-sopimus) kuultiin kaksikin kiinnostavaa esitystä. Seurantakomitea pääsi tutustumaan tilanteeseen myös käytännön tasolla seuraavan päivän hankevierailulla Saloon. Siellä vierailtiin Saloran entisen televisiotehtaan tiloihin perustetussa aurinkopaneelitehtaassa sekä Nokian/Microsoftin entisen matkapuhelintehtaan toimisto- ja tutkimustiloissa toimivassa Salo IoT Parkissa. Valmet Automotive on puolestaan käynnistämässä entisissä tehdastiloissa akkujen tuotannon sähköautoja varten. Salossa on siis tapahtunut ja tapahtumassa paljon myönteisiä asioita – monet niistä rakennerahastohankkeiden myötävaikutuksella!

 

Ohjelman rahoituksen edistymistaulukko

Ohjelman rahoituksen edistyminen 1.6.2019.