Hakuajat

Voit tilata valtakunnallisista ja alueellisista hakuajoista RSS-syötteen muistuttamaan avautuvista hauista.

Länsi-Suomen hankehaut

Tukea Lounais-Suomen positiivisen kasvun mahdollisuuksien hyödyntämiseen – Pirkanmaan liiton EAKR-erillishaku Satakunnassa toteutettaviin toimiin

Alkaa: 1.3.2018
Päättyy: 13.4.2018

Sisältö:

Työ- ja elinkeinoministeriö on irrottanut ns. Silta-EAKR-rahoitusta Lounais-Suomen positiivisen kasvun mahdollisuuksien hyödyntämisen tueksi. Rahoitusta kohdentuu Satakuntaan yhteensä  1 920 000 euroa. Pirkanmaan liitossa on avoinna Kestävää kasvua ja työtä – 2014–2020 rakennerahasto-ohjelman EAKR-haku, jonka perusteella voidaan rahoittaa Satakunnassa toteutettavia Siltasopimuksen mukaisia hankkeita.

Tutustu haun tarkempiin tietoihin ja Siltasopimukseen tämän linkin kautta.


Valintakriteerit:

Hankkeiden valinnassa käytetään rakennerahasto-ohjelman seurantakomitean hyväksymiä yleisiä ja erityisiä valintaperusteita. Lisäksi Satakunnan maakunnan yhteistyöryhmän päätöksen mukaisesti tässä erillishaussa voidaan rahoittaa vain hankkeita, jotka toteuttavat Siltasopimuksen mukaisia tavoitteita.

Yleisiin ja erityisiin valintaperusteisiin sekä hakijalle osoitettuihin muihin tietoihin voi tutustua www.rakennerahastot.fi -verkkosivustolla. Ohjeisiin kannattaa tutustua huolella jo hakemusta suunniteltaessa.


Hakemusten toimitustapa:

Hakemukset tulee toimittaa 13.4.2018 mennessä sähköisesti Eura 2014 -järjestelmässä Pirkanmaan liitolle. Käsitteleväksi liitoksi valitaan Satakuntaliitto.  

Hakemuksen täyttämisessä ja jättämisessä käytetään Verohallinnon maksutonta Katso-tunnistusta. Tunnistuksen käyttö on helppoa, mutta sen käyttöönottoon kannattaa ensimmäisellä kerralla varata riittävästi aikaa.


Toimitusosoite:

Ks. hakemusten toimitustapa.


Lisätiedot:

Huomioi, että tuettavien hankkeiden tulee kerryttää rakennerahasto-ohjelman mukaisia tuotoksia. Hakija esittää arvionsa saavutettavista tuotoksista jo hakemusvaiheessa hakemusasiakirjan kohdassa 12. Pohdi hakemusta laadittaessa, saataisiinko hankesuunnitelmaan kirjatuilla toimenpiteillä aikaan hankkeen erityistavoitteen mukaisia indikaattorituotoksia. Jos niitä ei kriittisesti tarkastellen olisi odotettavissa tai niiden määrä jäisi hyvin vähäiseksi, millä toimenpiteiden muutoksilla tuotosten määrää ja näin hankkeen vaikuttavuutta voitaisiin lisätä? Eura-hakulomakkeesta avautuu Tuotosindikaattorit-otsikon kysymysmerkin takaa lisätietoja kohdan täyttämisestä. Voit olla myös indikaattoreihin liittyen yhteydessä hakuohjeessa kerrottuun maakunnan liiton asiantuntijaan.  

Mikäli suunnitteilla on hanke, joka sisältää kone- tai laitehankintoja, hakijan tulee ennen hakemuksen jättämistä olla yhteydessä hakuohjeessa kerrottuun yhteyshenkilöön. Investointiosa tulee pääsääntöisesti valmistella erillisenä hankkeena. Myös muissa tapauksissa yhteydenotto hakuohjeessa mainittuun maakunnan liiton asiantuntijaan saattaa helpottaa hakemuksen tekemistä.

Yhteishankkeista tulee toimittaa hakemuksen liitteenä yhteishankesopimus tai aiesopimus. Sopimuksessa päähakija valtuutetaan edustamaan osatoteuttajia ja sovitaan muista hakijoiden välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Hakijan oman rahoituksen lisäksi hankkeelle osoitettavan rahoituksen sitoumukset tulee toimittaa ennen rahoituspäätöksen tekemistä.

Verovelkatodistusta ei tarvitse toimittaa. Myöskään selvitys nimenkirjoitusoikeudesta ei ole tarpeen Eura 2014 -järjestelmää käyttävän hankkeen päätoteuttajan osalta.

Mikäli ilmoitettaviin kustannuksiin sisältyy arvonlisävero, hakijan tulee esittää verohallinnolta saatu tai muu riittävä selvitys siitä, ettei kyseiseen toimintaan liittyvistä kustannuksista ole mahdollista saada arvonlisäveron palautusta.


Linkit: