Yritystoiminnan ja yrittäjyyden edistäminen
EU-tuella parannetaan suomalaista osaamista, työllisyyttä ja kilpailukykyä. Tavoitteena on Suomi, jossa on työtä, osaavia ihmisiä, otollinen ilmapiiri uusille ideoille ja menestyvät yritykset sekä hyvä ympäristö asua, elää ja tehdä työtä. Pienten ja keskisuurten yritysten perustamisen ja kehittämisen tukeminen on avainasemassa pyrittäessä tavoitteisiin. EU-tuen tavoitteena on, että kaikkialla Suomessa olisi mahdollisimman hyvät edellytykset yrittäjyydelle.
EU-tuki edistää yritysten kilpailukykyä ja kasvua ja sitä kautta työllisyyttä. Tuella halutaan erityisesti tukea pienten ja keskisuurten yritysten perustamista, kehittämistä, osaamista ja kasvua. Tukea halutaan kohdistaa erityisesti innovatiivisille aloittaville yrityksille ja kasvuhakuisille yrityksille sekä toimintansa murrosvaiheessa oleville yrityksille, kuten sukupolvenvaihdokseen valmistautuville yrityksille. Uusi painopistealue on nopeasti lisääntyvät ja uusia työpaikkoja luovat palvelualan yritykset. Uutta yritystoimintaa haetaan erityisesti luovilta aloilta, hyvinvointisektorilta ja naisyrittäjyydestä.
Tukea suunnataan korkeatasoisiin yritystoimintaa edistäviin hankkeisiin, jotka parantavat yritysten kilpailukykyä pitkällä aikavälillä. Tukea kohdistetaan erityisesti sellaisille tuotannollisille aloille ja palvelualoille, jotka ovat talouden kasvun, työllisyyden, kilpailukyvyn ja tuottavuuskehityksen kannalta tärkeitä.
Paitsi yksittäisen yrityksen kehittämiseen, EU-tukea voi myös saada verkostoitumiseen ja yritysten toimintaympäristön kehittämiseen. EU-tuella tuodaan yrittäjän ulottuville myös koulutusta, kehittämisohjelmia ja asiantuntijoita. Yritysten ja työorganisaatioiden johdon ja henkilöstön osaaminen lisää kilpailukykyä ja tuottavuutta.
Tukea yritystoiminnan kehittämiseen voi saada Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).
Euroopan aluekehitysrahastosta tuetaan sekä yksittäisten yritysten kehittämistä että yritysten toimintaympäristön kehittämistä. Tuki kohdistuu niin olemassa oleviin kuin vasta perustettaviinkin yrityksiin. Toimintaympäristön kehittämisellä halutaan tarjota yrityksille niiden tarvitsemia palveluja ja luoda pohja yritystoimintaa siivittäville yhteistyöverkostoille.
Yritystoiminnan näkökulmasta Euroopan sosiaalirahaston tuella voidaan esimerkiksi kouluttaa yrityksen henkilöstöä ja johtoa, kehittää yrityksen tai yritysryhmien toimintaa tai hakea yritystoimintaan neuvontaa ja asiantuntemusta.
Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta tuetaan myös yksittäisten yritysten kehittämistä.