Työvoimapalveluiden kehittäminen
Hankkeiden kohteena ovat pääasiassa olleet työvoimatoimiston henkilökunta ja työttömät. Työnvälitystoimintaa on kehitetty muun muassa palvelukeskusten ja työnhakukeskusten avulla. Työttömien koulutuksessa henkilökohtaisen suunnittelun avulla osallistujien aktiivisuutta on saatu parannettua ja heidän työllisyytensä ja osallisuutensa ovat parantuneet. Työttömien aktivointiin on kehitetty uusia menetelmiä ja malleja, kuten esimerkiksi nuorille suunnattu työpajatoiminta.
ESR rahoittaa työpoolitoimintaa. Työpoolin toimintamallissa konkretisoituu työhallinnon tavoite tulokselliseen työnvälitykseen työnhakijoita ja työnantajia palvelemalla. Poolitoiminnassa yhdistyy työvoimakoulutuksen hankinta, ulkopuolisten palveluntuottajien käyttö, normaali työnvälitys ja tavanomaista tiiviimpi yritysyhteistyö. ESR-rahoitteiset pooliprojektit ovat keskittyneet pääsääntöisesti jonkin tietyn toimialan työvoiman saatavuuden ja osaamisen tukemiseen tavoitteena pysyvät työpaikat. Työvoimapoliittiselta kannalta työpoolien suurin merkitys on liittynyt niiden hyvään tuloksellisuuteen: monelle työnhakijalle työpooli on ollut tavoitteen mukaisesti ponnahduslauta vakituiseen työsuhteeseen.