Manner-Suomen seurantakomitean kokous 4.12.2007
Tiedotusvälineille4.12.2007
Euroopan sosiaalirahaston Manner-Suomen ohjelmakausi käynnistyy
Euroopan sosiaalirahaston ESR:n Manner-Suomen ohjelman seurantakomitea kokoontuu Helsingissä 4. joulukuuta. Kokouksessa vahvistetaan ESR-projektien valintaperusteet ja käsitellään ESR-ohjelman arviointi- ja viestintäsuunnitelmia. Seurantakomiteassa pohditaan lisäksi, miten uusi työ- ja elinkeinoministeriö vaikuttaa Euroopan sosiaalirahaston toimintaan Suomessa.
Euroopan komissiota tilaisuudessa edustaa maantieteellisen yksikön päällikkö Michel Laine sosiaali- ja tasa-arvoasiain pääosastolta. Hän on ensi kertaa Suomessa ESR-ohjelman puitteissa ja pääsee perehtymään suomalaisten ESR-toimintaan heti uuden ohjelman käynnistysvaiheessa.
ESR-rahoitusta voi nyt hakea
Manner-Suomen ESR-ohjelman rahoitus on tarkoitettu vuosina 2007–2013 uusia työpaikkoja luovan yritystoiminnan ja yrittäjyyden lisäämiseen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen, työnsaannin ja tasavertaisten työmarkkinoiden edistämiseen, monipuolisen osaamisen, osaamiskeskittymien, innovaatioympäristön ja työ- ja elinkeinoelämää tukevan infrastruktuurin kehittämiseen sekä kansainväliseen yhteistyöhön.
Rahoitusta koko ohjelmakaudelle 2007–2013 on käytettävissä yhteensä 1,4 miljardia euroa. Euroopan sosiaalirahaston osuus on 615 miljoonaa euroa. Varat jakaantuvat seitsemälle vuodelle ja useiden viranomaisten käyttöön.
ESR-ohjelmaa rahoittavat työvoima- ja elinkeinokeskukset, lääninhallitukset, maakuntien liitot, Opetushallitus sekä työministeriö, opetusministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäasiainministeriö. Rahoittavat viranomaiset käynnistävät ESR-projektihakuja ympäri Suomea ja ilmoittavat, minkälaisia projekteja kulloinkin haetaan. Hakujen tarkoituksena on löytää rahoitettavaksi parhaiten ESR-toiminnan ja alueiden kehittämistavoitteita toteuttavat, innovatiiviset ja pysyviä vaikutuksia aikaansaavat ideat ja projektisuunnitelmat.
Valtakunnallisesta ohjelmaosiosta rahoitettavien kehittämisohjelmien haku käynnistyy 10.12.2007 koko Suomessa lukuun ottamatta Itä-Suomen aluetta (Kainuu, Pohjois-Karjala, Pohjois-Savo ja Etelä-Savo). Alueosioiden (Etelä, Länsi, Pohjoinen ja Itä) hakuajat vaihtelevat alueittain.
Varsinaiset hakuohjeet ja hakujen aikataulu selviävät ESR-toimintaa rahoittavien viranomaisten hakuilmoituksista, internet-sivuilta tai suoraan virastoista. Lisätietoja ESR-ohjelmasta ja rahoituksen hakemisesta löytyy internetistä sivuilta www.rakennerahastot.fi.
Lisätietoja:
Seurantakomitean pääsihteeri, ylitarkastaja Sirpa Liljeström, työministeriö, puhelinnumero 010 60 47981, sähköposti etunimi.sukunimi@mol.fi
Hallitusneuvos Eeva-Liisa Koivuneva, työministeriö, puhelinnumero 01060 49236, sähköposti etunimi.sukunimi@mol.fi