Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan valtakunnallisten ESR-kehittämisohjelmien hankkeiden haku 27.4.-23.5.2008
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala järjestää hankehaun Euroopan sosiaalirahaston (ESR) Manner-Suomen ohjelman valtakunnalliseen osioon. Ohjelman valtakunnallinen osa toteutetaan toimintalinjakohtaisina kehittämisohjelmina. Valtakunnalliset ESR-kehittämisohjelmat ovat ministeriön strategioihin perustuvia laajoja kehittämiskokonaisuuksia. Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallista osiota toteutetaan Itä-Suomen ja Ahvenanmaan ulkopuolisilla alueilla. Kukin hanke voi kuulua vain yhteen kehittämisohjelmaan.
Avoinna oleva haku koskee ainoastaan toimintalinjaa 3: "Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen" ja kehittämisohjelmaa "Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen valtakunnallisella kehittämisohjelmalla"
Hankehakemukset tehdään sähköisesti EURA 2007 -järjestelmässä.
Hakemuksesta on toimitettava myös allekirjoitettu paperiversio rahoittavalle viranomaiselle (työ- ja elinkeinoministeriö) viimeistään 23.5.2008 klo 16.15. mennessä. Hallintolain 17 §:n mukaisesti vain toimivaltaiselle viranomaiselle määräajassa saapuneet hakemukset voidaan ottaa huomioon.
Kolmivuotisen projektin hakemukset tulee osoittaa rahoittavalle viranomaiselle osoitteella:
Työ- ja elinkeinoministeriö / kirjaamo
PL 32
00023 VALTIONEUVOSTO
Käyntiosoite: Aleksanterinkatu 4