Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Hankkeet esittäytyivät Tampereen Koskikeskuksessa 4.10.

Vilkkaan tapahtuman ohjelmassa vuorottelivat asiantuntijapuheenvuorot ja hanketoimijat. Haastateltavana oli kansanedustajat Minna Sirnö, Harri Jaskari, Mikko Alatalo ja Euroopan parlamentin jäsen Riikka Manner. Kuulijoiden viihtymisestä vastasivat myös Hauli Bros -bändi, stand up –koomikko Anitta Ahonen ja taikuri Marko Akkanen. Pirkanmaalaiset EU-rahoitteiset hankkeet kertoivat toiminnastaan Mari Vesanummen juontamassa Koskikeskuksen tapahtumassa niin esiintymislavalla kuin keskusaukion ständeillä.

TEM järjesti tapahtumassa Vipuvoimaa EU:lta kilpailun, jonka arvonnoissa muistitikun voittivat Eeva Tammi, Meri Pöysti, Jenna Mattila, Riikka Nurmi, Ilona Hyssy, Riikka Mäki-Rahkola, Maija-Liisa Arkko, Katja Koskensalo, Marko Tuupainen ja Mikael Viik. Arvontaan osallistui 60 lippua. Palkinnot on postitettu voittajille.

Yhdessä Yrittämään –hankkeen projektijohtaja Niina Immonen pohti tilaisuudessa hanketoiminnan ongelmallista kysymystä jatkuvuudesta. Hänen mielestään hanketoiminnan kanssa tulisi vain oppia toimimaan. Hanketoiminta pakottaa seurantaan ja tulosten analysointiin, joka edesauttaa toiminnan kehittämistä. Immosen mukaan pirkanmaalaisten tulisi olla ylpeitä osaamisestaan ja hankkeista, joita alueella toteutetaan. Immosen edustama hanke Yhdessä yrittämään tarjoaa neuvontapalveluita aloittaville osuustoimintayrittäjille ja toiveissa on saada siitä pysyvä toimintamalli.

TyöMaa –projektin projektipäällikkö Marja Huttunen uskoo, että kansainvälisyys on tulevaisuuden avainsana. Projekti edistää työperusteista maahanmuuttoa Tampereen kaupunkiseudulla. Projektin ensisijaisena kohderyhmänä ovatkin työnantajat, joille kansainvälinen rekrytointi ei ole tuttua. Projektin nimissä palvelua voidaan tarjota 16 kielellä. Huttunen korostaakin, että vaikka olemme eurooppalaisia, tarvitsemme asiantuntemusta myös Euroopan ulkopuolelta. Projekti on ollut käynnissä puoli vuotta ja neuvontapalveluilla on nyt noin 900 asiakaskontaktia. Huttusen mukaan tämä kertoo työn onnistumisesta ja tärkeydestä. Konkreettisimmillaan hankkeen hyöty näkyy myös kolmessa maahanmuuttajien perustamassa yrityksessä, jotka tarjoavat palveluitaan kaupungille.

Koskikeskuksen kävijöillä oli mahdollisuus kuulla myös asiaa hiilijalanjäljestä. Tietoa tarjosi ILMANKOS –hankkeen projektipäällikkö Leena Karppi. Hanke syntyi ILMANKOS –kampanjan seurauksena. Tällöin syntyi ajatus viedä tietoa myös asuinalueille. Hankkeen puitteissa tarjotaan toimintamalleja esimerkiksi taloyhtiöille ja hankkeeseen mukaan ilmoittautuneille tamperelaisille perheille. Näiden nk. ilmastoperheiden hiilijalanjälki mitataan ja heille tehdään suunnitelma jatkoa varten. Lisäksi hankkeelta voi saada tapahtumakonsepteja, joiden avulla ilmastotietoisuutta voi levittää eteenpäin. Karpin mukaan tämän hetken suosituin toimintatapa on ilmastoperheiden parissa ja malli on leviämässä yli Tampereen rajojen.

-”Muutama hyvä kontakti nuoriin”, iloitsee ohjaaja Riikka Nurmi Nuorten Verkostotyöpaja-projektista. Verkostotyöpajan toiminnassa tärkeintä on nuori, jonka tulevaisuus on vielä avoinna koulutuksen ja työllistymisen suhteen. Parasta on kun nuori saa kosketuksen oikeaan työelämään.

Opin Ovi Pirkanmaa –hanke esittäytyi Koskikeskuksen ulkopuolella Opin Ovi -autossa. Tamperelaiset hakivat autosta tietoa esimerkiksi oppisopimuksesta ja koulutuksesta. Asiantuntevaa opastusta autolla antoi projektityöntekijä Pertti Nurmi. Projektipäällikkö Maija Pekkanen piti tärkeänä mahdollisuutta keskustella ihmisten kanssa. Opin Oven ideana onkin alusta asti ollut esittäytyä siellä, missä ihmiset liikkuvat.

Eurolla töitä? Keskustelua EU:sta, taloudesta ja työllisyydestä

Euroopan taloutta ja työllisyyttä käsiteltiin keskustelutilaisuudessa, jonka paneeliin osallistuivat työministeri Anni Sinnemäki, kansanedustaja Erkki Tuomioja, Euroopan parlamentin jäsen Hannu Takkula, maakuntajohtaja Esa Halme ja komissaarin talouspoliittinen neuvonantaja Vesa Vihriälä. Toimittaja Matti Röngän johdattamana käytiin vilkasta keskustelua siitä miten EU voisi auttaa suomalaista ja pirkanmaalaista työllisyyttä.

Ministeri Sinnemäki korosti, että yritykset ja työpaikat on luotava Suomessa. EU:sta tulevan hyödyn hän näki isossa markkina-alueessa, avoimissa koulutus- ja työmarkkinoissa ja yhteistyönä ilmaston muutoksen käsittelyssä. Työn ”vihertymisen” näkökulma on tärkeä osa Euroopan tulevia työmarkkinoita. Kaikissa tehtävissä on pyrittävä löytämään ympäristöystävällisiä sekä energiaa ja luontoa säästäviä ratkaisuja. EU tarvitsee vahvan vihreän työn ohjelman, Sinnemäki sanoi. Kansanedustaja Minna Sirnö kommenttipuheenvuorossaan vaati yhteisiä pelisääntöjä työmarkkinoille.

EU globaalissa maailmassa

Hannu Takkula totesi, että ”EU ei ole hyvä asia eikä EU ole huono asia vaan EU on tosi asia”. Euroopan unioniin tulisi suhtautua osana suomalaista elämää. Hänen mielestään Suomessa ei ajeta riittävästi asioita EU:n tasolla. Kansanedustaja Harri Jaskari peräänkuulutti kommenttipuheenvuorossaan Suomelta selkeää EU-missiota. Kansanedustaja Erkki Tuomioja muistutti, että EU on alun perin perustettu rauhanliikkeeksi. Paneelissa oltiin samaa mieltä siitä, että EU-keskustelua hallitsevat yleensä talous ja työllisyys. EU:ta ei ole osattu rakentaa riittävästi eurooppalaisten jakamien arvojen päälle.

Erkki Tuomioja asetti tavoitteen korkealle toteamalla, että EU:n tehtävä on pelastaa maailma globalisaation ja ilmastonmuutoksen puristuksessa. Sinnemäki näki EU:n roolin olla kestävän kehityksen edelläkävijä. Maakuntajohtaja Esa Halme piti EU:n kilpailutekijänä maailman halutuinta elämäntapaa.

Lähetä linkki
X
 

Lähetä RR-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän RR-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.