Tunnelmia Kokkolan iltatorilta - EU Arjessa
EU arjessa tapahtuma järjestettiin aurinkoisissa Kokkolan iltatoritunnelmissa. Myyntikojujen lisäksi torilta löytyi 18.8 Eurooppa-aiheisia kojuja ja lava-ohjelmaa. Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä teltassa esittäytyi neljä EU:n osarahoituksella toteutettua hyvää hanketta.
Hanketeltalla kävi satoja ihmisiä. Heistä osa, noin 300 osallistui arvontaan. Arvonnan voittajat ovat: Hannu Kola, Jaana Pikkarainen-Haapasaari, Ari Klemola, Olavi Ström, Sirkka Saukkosaari, Eila Mattila, Simo Tiihonen, Seppo Metsokumpu, Esa Harttunen ja Jari Heiskanen
Hanketyö tutuksi torikansalle
Projektipäällikkö Anne Eteläahon kertoessa Reimari2 hankkeesta, hänestä huokuu sama tekemisen meininki kuin hankkeessa itsessäänkin. Hankkeen avulla tartutaan rivakasti ja erittäin konkreettisin keinoin nuorisotyöttömyyteen. Hankkeen idea syntyi nuorisotyöttömyyden kasvaessa rajusti. Annella on vahva tuntuma nuorten tilanteeseen, koska hänen näkemyksensä alueen valmistuneiden nuorten tilanteesta perustuu seurantajärjestelmiin, valmistuneiden nuorten haastatteluihin ja työllisyystilanteen kartoitukseen. Mukana hanketta esittelemässä oli myös Anette Törmänen, joka työvoimatoimiston kautta pyrkii ohjaamaan nuoria työelämään. Reimarihankkeen työnetsijä on löytänyt työ- ja harjoittelupaikan jo 150 nuorelle.
Virkeänä Ratissa -hankkeella edistetään ammattikuljettajien arkea. Ruokailut huoltoasemilla koostuvat usein epäterveellisistä aterioista. Hankkeen avulla on haluttu saada myös ruokapalveluiden tuottajat pohtimaan tarjontaa. Erityisasiantuntija Anne Salmen ja ravitsemusterapeutti Jarmo Sallisen tekemät kehonmittaukset saivat torikansan keskuudessa niin suuren suosion, että mitattavia muodostui jonoksi asti. Jokainen mitattava sai vielä henkilökohtaisen palautteen tuloksistaan ja työparin päivä sujui kuin siivillä. Mitattavat ottivat ruoan terveellisyyteen liittyvät tiedot vastaan erittäin mielellään. Mittausten ohessa myös hankkeen tavoitteita tehtiin tutuksi. Kiireisen päivän päättyessä tunnelmat olivat erittäin positiiviset.
Kokkolalaisia kiinnosti kaupungissa toteutetut rakennushankkeet. Terho Lindberg kaupungilta kertoili EU:n merkittävästä rahallisesta panoksesta kävelykeskustan ja ulkoilualueiden ehostamissa. Moni kuulija aikoikin lähteä tutustumaan ja lenkkeilemään Pikiruukin lampialueelle. Kokkolalaisen kemian teollisuuden edistämisestä torilla oli kertomassa Ville Honkala.
Hankkeiden esittelijöiden mielestä osallistuminen toritapahtumaan tuo rahoitustoimintaan avoimuutta. Myös hankkeen ulkopuolella toimivien on hyvä tietää millaisia hankkeita maassamme toteutetaan. Kansalle suunnattu tiedottaminen koettiin erittäin tärkeäksi. Näin tarjoutuu palautteen ja uusien ideoiden kehittymisen mahdollisuus.
Lue lisää tapahtumasta