Yhteistyö yli rajojen - uusi esite EAY- ja ENPI-ohjelmista
Euroopan unioni on jo 1990-luvulta asti tukenut rajat ylittävää alueellista yhteistyötä sekä jäsenmaiden välillä että unioniin rajoittuvien kolmansien maiden kanssa. Suomessa rajat ylittävän alueellisen yhteistyön ja erityisesti ulkorajayhteistyön merkitys on keskimääräistä suurempi. Työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoasiainministeriön julkaisemassa esitteessä kuvataan tätä yhteistyötä, jossa suomalaiset alueet ovat mukana. Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelmien esittelyihin on sisällytetty myös joitakin esimerkkejä jo hyväksytyistä hankkeista. Venäjän rajalla käynnistyvän hankeyhteistyön (ENPI CBC) esittelyssä kuvataan hieman laajemmin toteuttamismenettelyjä.