Väärtin völhjyn!
Rovaniemellä pistettiin ranttaliksi 200 sadan aluekehittäjän voimin. Kumppanuudessa toimimisen ja yhteistyön nimeen vannoivat sekä ministeriöt, alueiden viranomaiset että kehittäjäorganisaatiot.
Ministeriöiden puheenvuoroissa tuli esiin toisaalta aluekehittämisen joskus vaikeasti löytyvä rooli keskushallinnossa, toisaalta juuri asemointi marginaalissa nähtiin mahdollisuutena vapauteen ja luoviin ratkaisuihin. Janne Antikainen TEM:stä korosti, että kenellekään ei sovi sama koko - tarvitaan erilaisia organisoitumisen tapoja eri alueilla. Merja Niemi OKM:stä painotti tiedon hyödyntämistä aluekehittämisessä. Hän nosti esille maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän perinteen tässä hyvänä esimerkkinä. Laura Jänis MMM:stä korosti ruohonjuuritason paikallisen kumppanuuden merkitystä. Kari Vinni STM:stä piti hyvänä, että sosiaalisesti kestävän Suomen tavoite on laajasti hyväksytty.
Esko Lotvonen Lapin liitosta totesi, että rakenteellisiin muutoksiin tarvitaan aikaa. Lapin muutos julkisen vallan "elätistä" dynaamiseksi itseensä uskovaksi alueeksi on osoitus pitkäjänteisestä työstä ja oikeista valinnoista. Hän korosti sosiaalista pääomaa verkostoineen alueiden kehittämisessä. Pirkko Saarela Lapin ELY-keskuksesta näki tärkeänä, että kumppanuutta rakennetaan tunnistettujen asiakkuuksien/asiakassegmenttien ympärille julkisissa palveluissa.On oltava kumppanuuskyvykkyyttä eli itsetuntemusta ja itsetuntoa sekä toisten arvostusta, totesi Saarela.
Roope Mokka Demos Helsingistä kysyi esityksessään mikä on globaalien vaikeiden jatkuvasti muuttuvien haasteiden äärellä Suomessa sellaista, joka ei häviä. Hän vastasi, että Suomen vahvuus on avaran osaamisen ihmisissä, lujassa luottamuksessa ja syvässä tasa-arvossa. Tämä luo pohjaa systeemiosaamiselle. Mokka esitti, että nyt ollaan vertaisyhteiskunnan ajassa. Haasteeksi jää miten kanavoida erilaiset hetkittäiset ihmisten arjessa elävät aktiivisuuden "purskautukset" osaksi pysyvämpää kehittämisotetta.
Rovaniemi käynnisti Kevätkylvö-seminaarien sarjan. Rovaniemen Kevätkylvön päätteeksi kapula siirtyi Turkuun Sadonkorjuulle: Baltic Sea Region Setting Sales järjestetään 5.-6. lokakuuta 2011 Logomossa.
Ensi keväänä kylvetään Tampereella 8.-9.5.2012.