Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Komissio tyytyväinen Itämeri-strategian etenemiseen

Itämeri-strategia perustuu makroalueelliseen lähestymistapaan. Sen tarkoituksena on saada maat tekemään yhteistyötä tavoitteiden asettamisessa ja rahoituksen koordinoinnissa sekä toimimaan yhdessä ratkaistakseen yhteisiä haasteita, joita ovat esimerkiksi jokien saastuminen, parempien liikenneyhteyksien kehittäminen ja energian turvallisempi tarjonta.

Aluepolitiikasta vastaava komissaari Johannes Hahn esitteli 24. kesäkuuta kaksi kehitysaskelta, jotka osoittavat, että EU:n makroaluestrategioita koskevassa politiikassa on edistytty. Kentältä saadut positiiviset tulokset tuodaan esiin uudessa tilanneraportissa, jossa käsitellään vuonna 2009 käynnistetyn EU:n Itämeri-strategian – joka on ensimmäinen laatuaan – täytäntöönpanoa. Valtioiden ja hallitusten päämiehet vahvistivat tänään myös EU:n Tonava-strategian, jonka komissio hyväksyi viime joulukuussa. Näiden uusien yhteistyöjärjestelyjen piiriin kuuluu noin 15 EU-maata. Kaikkien tasojen sidosryhmien sitoutuminen toimintaan on elintärkeää molempien strategioiden onnistumisen kannalta.

EU:n Itämeri-strategia käynnistettiin vuonna 2009. Siitä lähtien strategiaan osallistuvat kahdeksan EU-maata ja EU:n ulkopuoliset yhteistyökumppanit ovat kehittäneet uusia yhteistyötapoja voidakseen ratkoa paremmin erilaisia ongelmia (esim. veden laatu Itämeressä ja tarve edistää innovaatioita alueella) ja lukuisia muita kysymyksiä. Uudessa tilanneraportissa tehdään katsaus strategiaan, joka on tarkoitus toteuttaa Puolan puheenjohtajuuskaudella. Se on tulosta kaikkien sidosryhmien laajasta kuulemisesta, ja siinä arvioidaan tämänhetkistä täytäntöönpanon tilaa.

Raportissa osoitetaan, että strategialla helpotetaan uusien hankkeiden toteutusta ja annetaan pontta nykyisille hankkeille. Strategiassa ei kuitenkaan keskitytä yksinomaan hankkeisiin: sen integroidulla lähestymistavalla kannustetaan politiikan parempaa kehittämistä sekä rahoituksen ja resurssien koordinointia, minkä tuloksena parannetaan EU:n Eurooppa 2020 -strategian yleisten tavoitteiden täytäntöönpanoa.

Euroopan neuvosto vahvisti tänään EU:n Tonava-strategian kuusi kuukautta sen jälkeen, kun komissio hyväksyi sitä koskevan ehdotuksen joulukuussa 2010. Nyt voidaan aloittaa sen täytäntöönpano. Noin 200 prioriteettitoimella edistetään alueen taloudellisen potentiaalin kehittämistä ja parannetaan ympäristöolosuhteita.

Lisätietoja:
EU:n Itämeri-strategian täytäntöönpanoraportti
Komission sivusto Tonava-strategiasta 

Yhteyshenkilöt:
Ton Van Lierop  (+32 2 296 65 65)
Marie-Pierre Jouglain  (+32 2 298 44 49)


Lähde: Euroopan komission lehdistötiedote 24.6.2011

Lähetä linkki
X
 

Lähetä RR-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän RR-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.