Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Häkämies: Rakennerahastojen hallinnointia tehostettava

"Suomen on tehostettava EU:n rakennerahasto-ohjelmien hallinnointiin liittyviä menettelyjä ja vähennettävä hallinnointiin nyt meneviä kuluja. Siten varmistamme, että pystymme hyödyntämään mahdollisimman täysipainoisesti EU:sta saamamme määrärahat myös tulevalla, vuoteen 2020 ulottuvalla ohjelmakaudella”, painotti elinkeinoministeri Jyri Häkämies puhuessaan 15. marraskuuta rakennerahastoasioiden ajankohtaispäivillä Finlandia-talossa. 

"Vaikka EU-vertailussa Suomen rakennerahastohallinto pärjää hyvin, on meidän tehostettava toimintaamme. Tämä on entistä tärkeämpää, kun EU:n komissio on siirtämässä hallintovelvoitteita entistä enemmän jäsenmaiden omalle vastuulle. Ei ole kenenkään etu, että hankkeen hallinnointi syö keskimäärin neljänneksen ja pahimmillaan jopa 60 % hankkeen budjetista. Tavoitteeni on, että hallinnoinnin osuus kuluista puolitetaan seuraavalla ohjelmakaudella nykyiseen verrattuna”, sanoi Häkämies.
”Meidän on tehostettava sekä viranomaisen toimintaa että kevennettävä EU-rahoitusta saavien hankkeiden hallinnollista taakkaa. Tavoitteeni on aikaansaada mahdollisimman kevyt hallinto ja yksinkertaiset menettelyt, joista byrokratia on karsittu minimiin. Tämä ei kuitenkaan saa merkitä tinkimistä hankkeiden seurannan laadusta ja raportoinnin luotettavuudesta”, Häkämies korosti.
Häkämies kertoi, että Suomen tavoite uudelle ohjelmakaudelle on taata reilu rahoitusasema suhteessa muihin jäsenmaihin. ”Parhaiten tämä onnistuisi käyttämällä kuluvan kauden viiden prosentin väestötiheyskriteerin painoarvoa sekä nostamalla Itä- ja Pohjois-Suomen erityisrahoitusta. Harvaan asuttujen alueiden erityistuen riittävä taso on Suomelle elintärkeä, ” tähdensi Häkämies.  Kuluvalla kaudella 40 % Suomen EU:sta saamasta kokonaisrahoituksesta perustuu väestötiheyteen ja harvaan asutukseen.
Häkämies muistutti, että jo nykyisen ohjelmakauden määrärahoja on syytä käyttää entistä tehokkaammin ja suunnattava ne entistä tarkemmin määriteltyihin kohteisiin. ”Hankkeiden on edistettävä monipuolisesti maamme innovaatiotoimintaa ja kilpailukykyä. Tällä en tarkoita pelkästään yritysten t & k -toimintaa vaan myös työllisyyttä ja työvoiman kehittämistä edistäviä laadukkaita hankkeita sekä panostusta syrjäytymisen ehkäisyyn”, Häkämies huomautti.

Ajankohtaispäivien esitykset katsottavissa videotallenteina 

Materiaalit

Puhe ruotsiksi

Lähetä linkki
X
 

Lähetä RR-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän RR-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.