Siirry suoraan sivun tekstisisältöön

Pohjois-Suomen kilpailukyky vahvistuu – ei jääty taantuman jalkoihin

Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) Pohjois-Suomen toimenpideohjelman seurantakomitea arvioi Kokkolassa 17.–18.5.2011 ohjelmakauden 2007–2013 tähänastista onnistumista. Katse on jo myös vuonna 2014 alkavan uuden ohjelmakauden valmistelussa.

Kevääseen 2011 mennessä Pohjois-Suomessa on käynnistetty EAKR -ohjelmavaroin erilaisia kehittämistoimenpiteitä ja investointeja 800 miljoonan euron edestä. Julkisten varojen osuus tästä on 420 miljoonaa euroa ja yksityisen 380 miljoonaa euroa.

Pohjois-Suomen maakunnilla (Lappi, Pohjois-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa) on vuosina 2007–2013 käytettävissä yhteensä 622 miljoonaa euroa julkista rahoitusta. Ohjelman kokonaisbudjetti yksityinen rahoitus mukaan lukien on 1 102 miljoonaa euroa.

Pohjois-Suomen kilpailukyky ja rakenteet kestävälle pohjalle

Euroopan aluekehitysrahaston ohjelmavaroilla on vaikutettu erityisesti siihen, että Pohjois-Suomen kilpailukyky ja rakenteet ovat kestävällä pohjalla tulevaisuudessa. Pääosa rahoituksesta on kohdistettu yritysten omiin kehittämis- ja investointihankkeisiin, joilla on autettu alueen innovatiivisia ja kasvuhakuisia mikro- ja pk-yrityksiä kasvun tielle.

Toinen ohjelmavarojen keskeinen merkitys on ollut uusien innovaatio- ja t&k-ympäristön syntyminen sekä jo olemassa olevien vahvistaminen. Uusia merkittäviä ympäristöjä on syntynyt muun muassa kemianteollisuuden ympärille, ympäristötoimialalle, kaivannais- ja metalliteollisuuteen, painettavaan elektroniikkaan, tieto- ja viestintäteknologiaan sekä matkailualalle. Myös ns. luovat alat sekä hyvinvointiosaaminen ovat olleet merkittävä osa EAKR-ohjelmatyötä.

Kolmas rahastojen tuottamana lisäarvo on niiden vipuvaikutus. Rakennerahastovarat ovat toimineet käynnistysmekanismina investoinneille, joilla on laajaa merkitystä niin alueen kuin koko EU:n kilpailukyvyn lisäämiselle. Tästä esimerkkinä ovat panostukset alueen lentokenttä ja satamahankkeisiin, ympäristötoimenpiteisiin, tietoliikenneyhteyksiin sekä matkailukeskittymiin. Ohjelmavaroja on hyödynnetty myös äkillisten rakennemuutosten seurausten lieventämisessä.

Uuden ohjelmakauden 2014–2020 valmistelu on jo käynnissä

Seuraavan EAKR-ohjelmakauden 2014–2020 valmistelu on käynnistynyt. Euroopan komissio antaa sen rahoituskehysesityksen kesäkuun lopulla ja koheesiopolitiikan asetusesitykset heinäkuussa. Komissio esittää seuraavalle ohjelmakaudelle vahvaa keskittymistä muutamiin pääteemoihin, joilla on suora kytkentä Eurooppa 2020 -strategiaan.

Koheesiopolitiikan lisäarvon lisäämiseksi komissio ehdottaa tuloksiin perustuvaa politiikkaa, joka priorisoi investointeja ja suuntaisi toimintaa kasvuhakuisille alueille. Lopulliset päätökset niin asetuksista kuin kansallisista painopisteitä ja ohjelmista tehdään vuosina 2012 ja 2013.

Lisätiedot:
aluekehitysjohtaja Jussi Yli-Lahti, TEM, puh. 050 396 072 (seurantakomitean puheenjohtaja) Pohjois-Suomen EAKR -ohjelmakoordinaattori Tuija Puumala, puh. 040 026 0688

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote 118/2011
18.5.2011

Lähetä linkki
X
 

Lähetä RR-linkki -toiminnon avulla voit lisätä tärkeimmän RR-sisältösi selaimesi kirjanmerkkeihin tai lähettää sen sähköpostitse haluamillesi vastaanottajille. Voit myös jakaa haluamasi sisällön verkostoillesi yleisimmissä yhteisöpalveluissa. Nämä palvelut ovat yleensä maksuttomia, mutta ne vaativat rekisteröitymisen.