Vipuvoimaa EU:lta tietoiskukiertue
Dipolin seminaarin esitykset videolla
Vipuvoimaa EU:lta kiertue huipentui Espoon Dipolissa 20.5. pidettyyn seminaarin, jossa nostettiin erityisesti esille työ- ja elinkeinoelämän sekä kolmannen sektorin rooli EU:n rakennerahastotoiminnassa.
Euroopan ammattijärjestöjen liiton ( ETUC) liittosihteeri Josef Niemiec ja työnantajien Business Europea edustanut Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntija Heikki Suomalainen käsittelivät puheenvuoroissaan EU:n rakennerahastojen, ja erityisesti Euroopan sosiaalirahaston, merkitystä osaamisen ja työllistyvyyden lisäämisessä Euroopassa.
Seminaarissa esiteltiin kolme ESR-osarahoitteista valtakunnallista kehittämisohjelmaa: Protek, Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen kehittämisohjelma sekä Osaajana työmarkkinoille ohjelma. Lisäksi tutustuttiin EAKR-osarahoitteiseen Ekokompassihankkeeseen.
Seminaari päättyi paneeliin. Keskustelemassa EU:n rakennerahastotoiminnan tulevaisuudesta olivat hallitusneuvos Eeva-Liisa Koivuneva työ- ja elinkeinoministeriöstä, erikoissuunnittelija Auli Korhonen SAK ry:stä, varatoimitusjohtaja Pentti Mäkinen Keskuskauppakamarista ja johtaja Olli-Pekka Väänänen MTK ry:stä.
Vipuvoimaa EU:lta tietoiskujen kiertue toteutettiin hyvässä yhteistyössä järjestöjen, alueiden rakennerahastotoimintaa rahoittavien viranomaisten sekä keskushallinnon kesken. Tilaisuuksiin osallistui yli 1600 henkilöä.
Kokemuksia, palautetta ja tunnelmia tietoiskuista
Tietoiskujen ohjelmat ja esitetyt aineistot
Kiitos osallistujille - arvonnoissa voittaneet