Uutiskirjeet

Itä-Suomen alueen tapahtumista, tiedotteista, uutisista sekä muista ajankohtaisista asioista kootaan muutamia kertoja vuodessa ilmestyvä uutiskirje. Alta löydät uusimmat uutiskirjeet.

Itä-Suomen rakennerahastojen uutiskirje 1/2016

 

 Hankehaut 

Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -ohjelman vuosittaiset yhtenäiset aluekehitysrahaston (EAKR) ja sosiaalirahaston (ESR) hankkeiden hakuajat päättyvät helmi–maaliskuussa ja syys–lokakuussa. Näiden lisäksi maakunnat voivat järjestää omia täydentäviä hakukierroksiaan. Seuraava yhtenäinen hankehakukierros päättyy EAKR:n osalta 12.2. ja ESR:n osalta 1.3.2016.

Etelä-Savossa hakuteemoina on EAKR:n osalta vähähiilisyyden edistäminen, älykäs erikoistuminen ja hyvinvointi. ESR:n osalta hankkeita toivotaan nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseen, tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantamiseen, työ- ja koulutusurien sukupuolenmukaisen eriytymisen lieventämiseen, kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutuksen tarjonnan ja laadun parantamiseen, siirtymävaiheita ja koulutuksellista tasa-arvoa tukevien palveluiden parantamiseen sekä työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantamiseen. Maakuntaliitto toivoo EAKR-hankkeita ainoastaan toimintalinjalle 2. ELY-keskus toivoo aluekehitysrahaston (EAKR) osalta erityisesti hakemuksia, joilla edistetään pk-yritysten energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä edistävien liiketoimintojen kehittämistä. Hankkeet voivat kehittää muun muassa vähähiilisten yritysten verkostoja ja uusia yhteistyömuotoja energiatehokkuuden, kansainvälistymisen tai resurssien tehokkaan käytön edistämiseksi. Hankkeilla halutaan tukea myös kiertotalouden toteutumista ja uusiutuvan energian käytön lisäämistä alueen taloudessa. Lisätietoja löytyy Etelä-Savon hakukuulutuksesta

Pohjois-Karjalassa hankehaku kattaa ohjelman kaikki toimintalinjat. Pohjois-Karjalan maakuntaliitolla on haettavana EAKR:n rahoitusta ja erityisesti toivotaan älykkään erikoistumisen strategiaa (metsäbiotalous, teknologia ja materiaalit, Venäjä-osaaminen) tukevia hankehakemuksia. Rahoitettavien hankkeiden tulee toteuttaa POKAT 2017 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelmaa. ELY-keskus toivoo EAKR:n osalta erityisesti hakemuksia, joilla edistetään pk-yritysten energiatehokkuutta ja vähähiilisyyttä edistävien liiketoimintojen kehittämistä. Myös ESR:n osalta toivotaan hakemuksia tiettyihin erityistavoitteisiin. Pohjois-Karjalan hausta lisätietoa hakukuulutuksessa ja tarkempaa tietoa ELY-keskukselle osoitettavien hakemusten painopistealueista tässä (pdf).

Pohjois-Savossa rakennerahasto-ohjelmalla tuetaan erityisesti maakunnan innovaatiokärkiä (Pohjois-Savon maakuntaohjelma 2014–2017). Kyseisille aloille suunnataan rakennerahastojen tutkimus-, innovaatio- ja kehittämistoimia yritystoiminnan uusiutumisen ja kilpailukyvyn edistämiseksi. Kaikki EAKR-erityistavoitteet ovat haettavissa. Pohjois-Savossa EAKR-tukea ohjataan erityisesti pk-yritysten energiatehokkuuden edistämiseen sekä vähähiilisyyttä edistävien liiketoimintojen kehittämiseen. Lisäksi hakemuksia toivotaan laajasti liittyen esimerkiksi kehitysympäristöjen hyödyntämiseen, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden ja yritysten välisen yhteistyön edistämiseen sekä pk-yritysten kilpailu- ja uudistumiskykyä edistäviin hankkeisiin. Myös kuntalähtöisiä suoraan yritysalueisiin liittyviä pienimuotoisia liikehankkeita sekä laajoihin yritysalueisiin tai -hankkeisiin liittyviä toteuttamisselvityksiä voidaan tukea. Tekesin rahoitus kohdennetaan ensisijaisesti yritysten ja tutkimuslaitosten yhteisiin rinnakkaisprojekteihin, jotka pohjautuvat alueen yritysten tunnistettuihin tarpeisiin. ESR-hankkeita toivotaan erityisesti tiettyihin teemoihin, mutta tukea voi hakea kaikkiin ohjelman erityistavoitteisiin. Tarkemmat tiedot hankehaun painotuksista ja lisätietoa hakemisesta on luettavissa Pohjois-Savon hakukuulutuksesta.

Hakuajat

Aluekehitysrahastoon (EAKR) osoitettavat hakemukset tulee jättää viimeistään 12.2. ja sosiaalirahastoon (ESR) osoitettavat hakemukset viimeistään 1.3.2016 EURA2014 -järjestelmään www.eura2014.fi

Yrityksille suunnatuilla kehittämisavustuksilla on jatkuva haku ilman määräaikoja, lisätietoa ELY-keskuksesta www.ely-keskus.fi. Tekesin EAKR-rahoitushausta lisätietoa www.tekes.fi

Tätä seuraavat rahoitushaut päättyvät EAKR:n osalta 23.9. ja ESR:n osalta 1.10.2016.

Lisäksi Pohjois-Savossa järjestetään oma maakunnallinen hankehaku, joka päättyy 27.5.2016.

Valtakunnalliset hakuteemat ja hakuajat

Rakennerahasto-ohjelmaan sisältyvät myös ns. valtakunnalliset teemat. Ttutustu avoinna oleviin valtakunnallisiin hankehakuihin rakennerahastot-verkkosivulla: Valtakunnalliset hankehaut.
 

 Uutiset 

ESR ja EAKR rahastokokonaisuus toimii Investointeja Itä-Suomeen 2.0:ssa

Biotalous ja terveysteknologia houkuttelevat investoijia Itä-Suomeen

Itä-Suomen liiketoimintamahdollisuudet ovat nousseet ulkomaisten investoijien mielenkiinnon kohteeksi parin viime vuoden ajan uudella tavalla. Investointeja Itä-Suomeen -hankkeen pilottivaiheen aikana toistakymmentä sijoittajaa on vieraillut alueella tutustuen paikallisiin yrityksiin ja sijoituskohteisiin. Kiinnostusta on herättänyt erityisesti alueen osaaminen biotalouden ja terveysteknologian alueilla. Hankkeen jatko-osa, ESR & EAKR –kokonaisuus käynnistyi syyskuun alussa. Tavoitteena on nostaa pk-yrittäjien ja Team Finland toimijoiden osaamisen tasoa suorista ulkomaisista investoinneista ja kotiuttaa konkreettisia sijoituksia alueelle. [Lue lisää...]


Itä-Suomessa ennakoivan rakennemuutoksen hankkeille kaksi miljoonaa euroa

Yritysten kilpailukykyisyys ja sitä kautta kasvukykyisyys ovat Suomen tulevan kasvun moottoreita. ELY-keskuksen yritysten kehittämisrahoituksella halutaan vauhdittaa yritysten kasvua ja kannetaan osa yrityksen kasvun ja kehityksen rahoitusriskistä. ELY-keskus kannustaa yrityksiä käynnistämään kasvua aikaansaavia kehittämis- ja investointihankkeita ja hakemaan näihin rahoitusta ELY-keskuksesta. Työ- ja elinkeinoministeriö on osoittanut Etelä-Savon ELY-keskukselle kahden miljoonan euron myöntövaltuuden ennakoivan rakennemuutoksen hankkeille.  [Lue lisää…]
 

Maaseuturahaston yritys- ja kehittämishankkeiden päätöksiä ryhdytään tekemään paperipäätöksinä

Viime vuonna käynnistyneestä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitettavien yritys- ja hanketukien hakemisessa ja päätöksenteossa on ollut runsaasti ongelmia ja viivästymisiä. Nämä ovat johtuneet uudessa sähköisessä Hyrrä-tietojärjestelmässä ilmenneistä virheistä ja teknisistä ongelmista. Hyrrä on maaseudun yritys- ja hanketukien sekä maatiloille tarkoitettujen investointi- ja aloitustukien sähköisen haun verkkopalvelu. Hyrrä-järjestelmässä ELY-keskukset tekevät tukipäätökset ja tuen hakija hakee tuen maksua.
[Lue lisää…]

 

 Tapahtumia 

Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 -Suomen rakennerahasto-ohjelman seurantakomitean kokoontui Joensuussa 9.–10.12.2015.

Tutkimus tukena hankkeiden suunnittelussa, työpajat Joensuussa 19.1.2016, Kuopiossa 20.1.2016 ja Mikkelissä 21.2.2016 
Itä-Suomen työpajat kaikille ESR TL5 hankkeita suunnitteleville.
Kuopiossa, Mikkelissä ja Joensuussa järjestetään kahdesti vuodessa työpajoja hankkeita suunnitteleville, aina ennen hakuaikojen päättymistä. Kevään haku päättyy Itä-Suomessa 1.3.2016.  Ilmoittaudu tilaisuuteen!

Hankeideasta rahoituksen hakemiseen, työpajat Joensuussa 2.2.2016, Kuopiossa 3.2.2016, Mikkelissä 4.2.2016
Itä-Suomen työpajat kaikille ESR TL5 hankkeita suunnitteleville.
Ilmoittaudu tilaisuuteen!
 

 Rakennerahastojen uutiskirje 

Rakennerahastojen joulukuun 2015 uutiskirje