Kampanjat osana rakennerahastoviestintää

Rakennerahastojen viestintäverkoston tapaaminen oli tällä kertaa Brysselissä 5.-7.12.2018. Tapaamisessa käytiin läpi esimerkiksi erilaisia kampanjoita, uuden ohjelmakauden säännöksiä sekä pohdittiin ryhmissä, kuinka viestintää eri sektoreilla voitaisiin parantaa.

Tapaamispaikkoina toimivat EU:n rahoitusta saaneet kohteet. Varsinainen ohjelma järjestettiin MAD Brusselsissa, joka tukee muodin ja designin kasvamista. MAD:ssa uskotaan sektorin luovan työpaikkoja ja kasvua Brysseliin. Iltaohjelma järjestettiin viihtyisissä ravintoloissa, Les Filles'ssa ja Les ateliers des Tanneurs'ssa. Les Filles'ssa järjestetään myös kokkauskursseja ja myydään tuotteita. Perjantain tapaaminen ainoastaan INIO:n eli sosiaalirahaston toimijoille aloitettiin kuulemalla rahastosta hyötyneestä Cité des métiers'sta, joka tarjoaa neuvontaa ilmaiseksi opiskeluun ja työnhakuun liittyvissä asioissa.

Tapaamisessa esiteltiin yhtenä osana Euroopan komission sivuilta löytyviä tietoja koheesiopolitiikan tuloksista. Sivuilta on mahdollista tarkastella rahoituksen määrää esimerkiksi maittain tai rahastoittain sekä vertailla tuloksia maiden kesken.

Monipuoliset kampanjat osana viestintää

Tapaamisessa käsiteltiin muun muassa tulevia Euroopan parlamenttivaaleja ja sitä, voisivatko paikalliset toimijat ottaa vaalit huomioon esimerkiksi #EUinmyRegion -kampanjassa ja sen viestinnässä. Parlamentti ja komissio tekevät tiivistä yhteistyötä This time I'm voting -kampanjassa, jolla kannustetaan ihmisiä ymmärtämään, että EU:lla on merkitystä heidän elämässään, ja pyritään saamaan heidät äänestämään parlamenttivaaleissa.

Tällä hetkellä käynnissä on myös komission #investEU-kampanja, jossa tarkoituksena on nostaa esiin hankkeiden tarinoita. #investEU:n suomalaisia tarinoita, "EU-rahoituksella tuloksia", voit käydä katsomassa Euroopan komission Suomen-edustuston Youtube-kanavalla. 

#EUProtects-kampanjassa keskitytään arjen sankareihin, jotka työskentelevät EU:lle tai EU:n tukemana, ja joiden työ on pitää meidät kaikki turvassa. EU Protects: miten Eurooppa taisteli yhdessä metsäpaloja vastaan – virallinen ennakkomainoselokuva katsottavissa Youtubessa.

Lisäksi tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Road Trip -projekti tulee taas ensi keväänä. Road Trip, jossa lähetettiin yhteensä kahdeksan nuorta kiertämään pareittain Eurooppaa eri reiteille, oli menestys. Ensi vuonna Road Trip palaa entistä ehompana, ja ensimmäiset nuoret aloittavat reissunsa jo keväällä ennen parlamenttivaaleja.

Videot viestinnässä

Country team -keskustelussa olivat Suomen kanssa samassa ryhmässä Ruotsi ja Tanska. Keskustelussa käytiin läpi, miten viestintää on maissamme toteutettu. Ruotsalaiset ovat keskittyneet paljon videoiden tekoon, Tanskassa on järjestetty hankkeille viestintätyöpajoja, joilla toivotaan hankkeiden innostuvan aktiivisempaan viestintään.

Osallistujat pääsivät myös ryhmittäin pohtimaan esimerkiksi viestintää sosiaalisessa mediassa, tapahtumia sekä videoiden hyödyntämistä viestinnässä. Videot nousivat muutenkin tapaamisessa esille. Sen lisäksi, että niitä on toteutettu monissa maissa, oli esimerkiksi INIO:n perjantain tapaamisessa viestinnän asiantuntija Charlelie Jourdan opastamassa, kuinka luoda hyvä tarina videolle.

Suomalainen Arctic Warriors -hanke #investEU-videolla, joka esitettiin viestintäverkostojen tapaamisessa.