Syksyn ESR-haku Hämeen ELY-keskuksessa

Lokakuun alussa päättynyt Hämeen ELY-keskuksen ESR-haku herätti kiinnostusta Etelä-Suomen alueen hanketoimijoissa. Hakemuksia tuli lähes sata. Haettu kokonaispotti on yli 25 miljoonaa euroa. Koska kuluva ohjelmakausi on loppusuoralla, jaossa on aiemmista hankkeista purkautuvaa rahoitusta. Tämän vuoksi lopullista, jaossa olevaa rahamäärää ei pystytä vielä kertomaan.

Kaikissa maakunnissa Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä ja Uudellamaalla oli auki toimintalinja 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus. Lisäksi hankkeita voidaan rahoittaa Uudellamaalla toimintalinjalle 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen. Toimintalinja 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta oli auki Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä. Eniten hakemuksia tuli toimintalinjan 3 erityistavoitteisiin 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen sekä 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen.

Hakemusten arviointi Rahoitusyksikössä on alkanut. Lisäksi niihin pyydetään asiantuntijakommentit tarvittavilta tahoilta. Maakuntakohtainen käsittely sihteeristöissä tapahtuu marras-tammikuussa. Rahoitusasiantuntijat ovat yhteydessä hankehakijoihin käsittelyn edetessä.