Rakennerahastojen koronavuosi 2020 paketoitiin

Rakennerahastojen koronavuosi 2020 paketoitiin

Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelman seurantakomitea kokoontui 20.5.2021 etäyhteyksin paketoimaan kulunutta koronavuotta ja luomaan katsausta pandemian jälkeiseen aikaan.

Seurantakomitea totesi, että vaikeasta koronavuodesta huolimatta rakennerahasto-ohjelma pystyttiin pitämään käynnissä ja tuloksia saavutettiin. Ohjelma osoittautui jopa yllättävänkin taipuisaksi ja joustavaksi tilanteessa, jossa toimintaympäristö muuttui kertaheitolla aivan uudenlaiseksi. Seurantakomitea hyväksyi vuotta 2020 koskevan vuosikertomuksen. Rahoittajien edustajista Pirkanmaan liiton Elina Hykkönen muistutti, että suuri kiitos toimeenpanon onnistumisesta kuuluu osaaville ja muutosherkille projektitoteuttajille.

Sitran ennakointi- ja strategiajohtaja Katri Vataja luotasi seurantakomitealle näkymää koronan jälkeiseen aikaan. Keskustelua käytiin Megatrendit koronan valossa -julkaisun pohjalta. Vatajan mukaan koronakriisi saattaa kiihdyttää joitakin jo olemassa olevia muutoksia, mutta megatrendien kuvaamat kehityskulut eivät ole yhtäkkiä kadonneet minnekään. Vataja nosti esiin myös toivon lähteitä eli signaaleja joiden varaan tulevaisuutta voisi lähteä rakentamaan luottavaisemmin mielin.

Seurantakomitea käsitteli myös REACT-EU -lisärahoituksen toimeenpanoa. REACT-EU-välineen kautta rakennerahasto-ohjelmaan tulee lisärahoitusta arviolta miltei 300 miljoonaa euroa. Toimeenpano alueilla on saatu nopeasti käyntiin toukokuussa 2021. Toukokuun puolivälin tietojen perusteella REACT-EU –rahoitukseen on jätetty hakemuksia koko Suomessa hyvin paljon. Euroopan aluekehitysrahastoa (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahastoa (ESR) koskevia hakemuksia on jätetty 676 kappaletta. Käsittelyssä olevia yritystukihakemuksia puolestaan on jo 638 kappaletta. Myös ensimmäiset rahoituspäätökset on alueilla tehty. Komissio kiitti Suomen REACT EU -valmistelua poikkeuksellisen vaikuttavaksi, nopeaksi ja tehokkaaksi. Suomi oli yksi ensimmäisiä jäsenmaita, joiden REACT EU -ohjelmanmuutoksen komissio hyväksyi huhtikuussa 2021.

Seurantakomitea käsitteli myös yrityksen rahoituksen saatavuutta edistävän takausohjelman toteutusta. Ohjelman takauksiin käytettävät varat on käytetty suomalaisten välittäjäpankkien yrityksille myöntämien lainojen myötä vuoden 2020 loppuun mennessä. Takausta on saanut 693 yritystä, joista 40 % on alle kolme vuotta toiminnassa olleita.

REACT-EU -ohjelmanmuutos 120421

Suomen takausohjelman vuosikertomus 2020 kansalaisversio

Rakennerahasto-ohjelman vuosikertomus 2020 kansalaisversio

 

Lisätietoja: Erityisasiantuntija Helinä Yli-Knuutila, TEM


Det valda innehållet existerar inte längre.