REACT-EU-rahoitusta haettavissa alkukeväästä - EAKR- ja ESR-hakuinfot helmikuussa

EU-lippu

Etelä-Suomen maakuntien liitot ja Hämeen ELY-keskus varautuvat avaamaan EAKR- ja ESR-haut 22.2.2021. REACT-EU tuo lisärahoitusta käynnissä olevaan Kestävää kasvua ja työtä 2014−2020 -rakennerahasto-ohjelmaan koronaviruspandemian aiheuttamasta kriisistä elpymiseksi.

REACT-EU-lisämäärärahojen myöntämisen ehtona on, että valtioneuvosto hyväksyy ohjelmanmuutoksen. Lisäksi ehtona on, että eduskunta hyväksyy REACT-EU-rahoituksen vuoden 2021 lisätalousarvioon ja valtioneuvosto tekee päätöksen varojen jakamisesta alueille. REACT-EU-hankkeet rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Lisämäärärahoilla tuetaan pk-yritysten kehittämistä erityisesti digitalisaation ja vihreän talouden näkökulmasta. Rahoitusta ohjataan myös tutkimus- ja kehittämistoimintaan sekä yritysten ja niiden henkilöstön muutoskyvykkyyden kehittämiseen. Lisäksi rahoitusta käytetään digitaalisten taitojen parantamiseen. Haun aikataulu edellyttää REACT-EU-valmistelun etenemistä tavoiteaikataulussaan.

Kevään haussa maakuntien liitot rahoittavat EAKR-hankkeita myös aiemmin päättyneistä hankkeista palautuneella myöntövaltuudella toimintalinjoista 1 ja 2. Hämeen ELY-keskus tiedottaa osaltaan mahdollisesta palautuvien myöntövaltuuksien lisähausta myöhemmin.

Rahoitushakujen aikataulu:

  • Etelä-Suomen maakuntien liittojen EAKR-haku 22.2.–31.3.2021
  • Hämeen ELY-keskuksen ESR-haku 22.2.– 9.4.2021

Hakuilmoitukset julkaistaan hakujen avautuessa rakennerahastot.fi-sivustolla kohdassa Etelä-Suomi > Ajankohtaista > Hakuajat.

Ilmoittaudu hakuinfoon

Uudenmaan liitto ja Hämeen ELY-keskus järjestävät helmikuussa kaksi yhteistä EAKR- ja ESR-rahoituksen hakuinfoa. Infot ovat samansisältöisiä ja ne järjestetään verkossa Microsoft Teamsin välityksellä. Tule mukaan kuulemaan ja keskustelemaan REACT-EU-lisärahoituksesta sekä EAKR- ja ESR-rahoituksen hakemisesta. Infossa käydään läpi hakujen painotukset ja annetaan vinkkejä hyvän hankehakemuksen tekemiseen. Aikaa on varattu myös kysymysten esittämiseen. Info ei koske REACT-EU-rahoituksen kautta myönnettäviä yritysten kehittämisavustuksia.

Ajankohdat:

  • Torstai 11.2.2021 klo 9.00–11.00, tilaisuus on täynnä
  • Maanantai 22.2.2021 klo 13.30–15.30, ilmoittautuminen 18.2. mennessä

Tilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu.

Ilmoittaudu hakuinfoon tämän linkin kautta:

> Ilmoittautumislomake, Etelä-Suomen EAKR- ja ESR-rahoituksen hakuinfo 22.2.

> Hakuinfon ohjelma

Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille viimeistään päivää ennen hakuinfoa. 

Hakuinfon aineisto on ladattavissa materiaalipankissa: > tilaisuuksien materiaalit > EAKR- ja ESR-hakuinfot helmikuu 2021.
 

Lisätietoja:

Antti Taronen, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus, Uudenmaan liitto, antti.taronen(at)uudenmaanliitto.fi, p. 040 507 9998 (EAKR)

Henri Hallanoro, erityisasiantuntija, alue- ja rakennepolitiikan EU-rahoitus, Uudenmaan liitto, henri.hallanoro(at)uudenmaanliitto.fi, p. 040 637 6087 (EAKR)

Elina Mäkelä, rahoitusasiantuntija, Rahoitusyksikkö, Hämeen ELY-keskus, elina.makela(at)ely-keskus.fi, p. 0295 025 223 (ESR)

Valtteri Karhu, rahoituspäällikkö, Rahoitusyksikkö, Hämeen ELY-keskus, valtteri.karhu(at)ely-keskus.fi, p. 0295 025 149 (ESR)


Uutista päivitetty 15.2.2021