Satoa Etelä-Suomesta -verkkotilaisuudessa nähtiin EAKR-onnistumisia ohjelmakaudelta – tallenne katsottavissa

TV-studio

Satoa Etelä-Suomesta – onnistumisia aluekehittämisessä 2014–2020 -verkkotilaisuus järjestettiin 27.4. Kolmen tunnin mittaista studiosta striimattua lähetystä seurasi lähes pari sataa katsojaa ympäri Etelä-Suomen ja myös muualta Suomesta. Ohjelmaan sisältyi ohjelmakauden tulosten esittelyä, puheenvuoroja, haastatteluja, keskusteluja ja EAKR-hanke-esittelyjä ohjelmakauden teemoista. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä Etelä-Suomen maakuntien liitot.

Tilaisuuden juontajana toimi ohjelmajohtaja Tiina Huotari Uudenmaan liitosta. Hän korosti, että kuluvan ohjelmakauden varsin rajallinen rahoitus on onnistuttu hyödyntämään vaikuttavasti ja jokaisessa Etelä-Suomen maakunnassa näkyy rahoituksen vipuvoima – hankerahoituksella saadaan liikkeelle vyöryjä, joilla on suuri vaikutus.

Tilaisuuden avaussanat kuultiin Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämieheltä, joka muistutti kumppanuuden merkityksestä.

Etelä-Suomi on moninainen mosaiikki. Maakuntien puheenvuoroissa tuotiin esille älykästä erikoistumista ja aluekehittämisen painopisteitä. Tällä ohjelmakaudella Etelä-Suomessa on rahoitettu jo lähes 400 hanketta. Hanke-esittelyjä nähtiin elinvoiman, älykkyyden ja ilmaston teemoista ja kuultiin näkökulma onnistuneen hankkeen reseptiksi. 

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 – uusi ohjelmakausi käyntiin syksyllä

Tilaisuuden loppupuoli oli pyhitetty syksyllä käynnistyvälle tulevalle ohjelmakaudelle. Videotervehdyksen Brysselistä tilaisuuteen toi Euroopan parlamentin jäsen Eero Heinäluoma. Hän korosti, että ratkaisevaa on keskittyä vaikuttavuuteen, laatuun ja uusien innovaatioiden hyödyntämiseen, sillä uusilla oivalluksilla on iso vaikutus aluekehitykseen.

Tapani Kojonsaari työ- ja elinkeinoministeriöstä esitteli tulevaa EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa "Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027". Suomeen tulee EAKR:n, ESR:n ja JTF:n (Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, Just Transition Fund) sisältävä kolmirahastoinen ohjelma.

Tilaisuuden päätti keskustelu muutoksista tulevalle ohjelmakaudelle. Muutoksia tuovat muun muassa uusi EURA2021-järjestelmä, yhteishankkeiden muuttuminen ryhmähankkeiksi ja uudet kustannusmallit.

Tilaisuuden tallenne on nyt katsottavissa Rakennerahastot Fi -YouTube-kanavalla. Tallenteeseen tulee tekstitys 20.5. mennessä.

> Katso tilaisuuden tallenne (YouTube)

> Tilaisuuden esitysaineistot (pdf)

Lisätietoja: eakr(at)uudenmaanliitto.fi