Ryhmähankkeesta uusi rakenne yhteistyölle

Hankkeiden toteuttamisessa on alue- ja rakennepolitiikan ohjelmassa pyritty vastuiden selkeyttämiseen ja joustavuuteen. Tavoitteena on ollut keskittyä tuloksellisuuden...

Uudella rakennerahastokaudella on kiinnitettävä enemmän huomiota tukien kohdentumiseen

EU:n koheesiopolitiikan ohjelmakausi 2014–2020 on päättymässä – tosin myönnettyjen tukien maksatukset jatkuvat vielä jonkin aikaa – ja tänä vuonna on alkamassa uusi...

JFK-hanke viitoitti tien uudenlaiselle fotoniikan koulutuskokonaisuudelle

Suomen fotoniikan kasvu on ollut viimeisten vuosien aikana voimakasta. 2020 huhtikuussa tehdyn selvityksen mukaan toimiala on kasvanut viimeisen neljän vuoden aikana yli 30...

HAPPY:D KUNTA - oivalluksen iloa ja yhteisöllisyytä muotoilusta

Kevät 2020 oli poikkeuksellinen ja loi tarpeen nuorille suunnatulle hankkeelle, joka toteutettaisiin etäyhteyksien avulla. Kuopion Rouvasväenyhdistyksen Muotoiluakatemia tarttui...

Living lab -toiminnalla luodaan käyttäjälähtöisiä ratkaisuja

Kuopio Health -yhteistyön keskiöön on noussut Kuopion kaupungin, Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Savonia-ammattikorkeakoulun tarjoama Living lab -toiminta. Palvelut...

Puurakentamisen kehittäminen Pohjois-Karjalassa, Karelia-ammattikorkeakoulun hankekokonaisuus

Vuonna 2014 puurakentaminen nostettiin yhdeksi Karelia-ammattikorkeakoulun painoaloista. Siitä lähtien puurakentamiseen liittyvä kehitystoiminta on ollut aktiivista. Kehitystyötä...

Koronavirusepidemian takia peruuntuneista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset

Alun perin hankepäätöksen mukaisten, Koronaviruksen COVID-19 takia peruttujen matkojen, tapahtumien sekä koulutusten kulut ovat ESR- ja EAKR-hankkeille tukikelpoisia kuluja,...

Rakennerahasto-ohjelmien vaihdokseen voi varautua

Rakennerahastokausi 2014-2020 alkaa olla lopuillaan. Ohjelman loppumista ennakoi hankkeiden toteutusaikojen rajoitukset, käytettävissä olevan rahoituksen väheneminen ja puheet...

Nuorille uusia valmiuksia ja mahdollisuuksia

Nuoret suunnittelivat muotoilualan huippuammattilaisten opastamana kierrätysmateriaaleista valmistettavan liikelahjan Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n Muotoiluakatemian...

Rakennerahastotukien käyttö tulokselliseksi ja tehokkaaksi uusilla kustannusmalleilla

Vuonna 2021 käynnistyvän uuden rakennerahasto-ohjelman sisällön valmistelutyön rinnalla ahertaa joukko asiantuntijoita uudistamassa rakennerahasto-ohjelman hallinnointia ja...
Näytetään tulokset 1 - 10 / 34
Merkintöjä per sivu 10
jostakin 4