6Aika – Kestävän kaupunkikehittämisen EAKR-hankehaku vuodelle 2019


6Aika -strategiaa toteuttavan Kestävän kaupunkikehittämisen hankehaun ensimmäinen hakujakso vuodelle 2019 on avautunut. Haku tapahtuu aikavälillä 21.1.-18.10.2019 kolmessa hakujaksossa: 21.1.-29.3.2019, 30.3.-9.8.2019 ja 10.8.-18.10.2019.


Hankehaun painopisteet

Hankehaku on osa Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 –rakennerahasto-ohjelmaa ja sen toimintalinjan 2 Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen erityistavoitetta 3.2: Uusiutuvan energian ja energiatehokkaiden ratkaisujen kehittäminen.

Haku kohdistuu hankkeisiin, jotka kehittävät älykkäitä, resurssitehokkaita ja vähähiilisiä ratkaisuja ja/tai palveluja, joista yrityksille syntyy uutta liiketoimintaa, ja jotka edistävät kuutoskaupunkien (Helsinki, Espoo, Vantaa, Oulu, Turku, Tampere) muutosta hiilineutraaleiksi kaupungeiksi.

Hankkeiden tulisi olla kestoltaan noin kaksivuotisia, vähintään kahden toteuttajan yhteishankkeita ja niiden vaikutusten tulisi kohdistua vähintään kahden kuutoskaupungin alueelle. Rahoitettavien hankkeiden tulee olla sekä rakennerahasto-ohjelman että 6Aika-strategian mukaisia. Rahoittavana viranomaisena toimii Uudenmaan liitto.


Hakuinfo

EAKR- ja ESR-hakujen yhteisessä hakuinfossa Helsingissä 22.1.2019 kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja 6Aika-hankehaun painopisteistä, prosessista ja rahoituksesta. Käytännön esimerkkejä toimivista 6Aika-hankkeista kertoivat hankekoordinaattorit kahdesta hankkeesta (CircVol sekä Näyttämöt ja kasvunpajat).

> Hakuinfon videotallenne

> Hakuinfon esitysmateriaalit

> Hakuilmoitus


Webinaarit

Maaliskuun 2019 aikana järjestetään seuraavat webinaarit:

Hyvä hankehakemus 11.3.2019 klo 1314.30

Indikaattorit & de minimis 19.3.2019 klo 1314.30

Viime hetken ohjeistus hakemuksen jättämiseen 25.3.2019 klo 1314.30

> Ilmoittautumislinkki webinaareihin

Saat ennen koulutusta verkkolinkin, jolla pääset liittymään webinaariin.


Lisätietoja:

Rakennerahastoasiantuntija Hanna Laaksonen (EAKR), Uudenmaan liitto, hanna.laaksonen@uudenmaanliitto.fi, p. 040 574 8930